torstai 15. tammikuuta 2015

Haastattelussa Kristo Salminen

Kristo Salmisen tapasin lokakuun alussa 2014 Public Cornerissa Helsingissä.

Vuonna 1972 syntynyt Kristo on horoskoopiltaan leijona. ”Helsingistä oon kotoisin. Turussa oon asunut ihan lapsena vanhempieni (Esko Salminen ja Heidi Krohn) töiden takia. Olin 5-6- vuotias, kun sit muutettiin takaisin tänne Helsinkiin. Tällä hetkellä mä asun perheeni kanssa Espoossa.”

Mitä harrastat? ”Oon tehnyt lisäduunina näyttämötaistelujuttuja ja se on mulle myös tavallaan harrastus, kaikki mikä tavalla tai toisella sivuaa kamppailulajeja. Kun on kolme lasta, harrastukset on tätänykyä luokkaa liikunta ja lukeminen, jos niitä ehtisi edes joskus tekemään. Ei mitään sen suurempia.”

Osaatko soittaa jotain soitinta? ”Mä oon soittanut bassoa 15-vuotiaasta asti, kävin silloin puoli vuotta tunneilla ja saavutin sen tason, minkä siinä ajassa voi saavuttaa. Sillä samalla tasolla mä olen pysynyt siitä lähtien. Välillä oon ollut piiiiitkät pätkät soittamatta ja sit esimerkiksi Kansallisteatterin Tuntemattomassa sotilaassa mä soitin kontrabassoa ja elvytin sen taidon, jonka olin saanut aikanaan puolen vuoden soittamisen jälkeen. Monihan on sitä mieltä, että näillä taidoilla mulle olisi keikkaa basistina luvassa vaikka kuinka paljon!” naurahtaa Kristo.

Mitä sanoisit ammatillisessa mielessä sinun vahvuudeksesi/erityistaidoksesi? ”Uuuuu! Omasta mielestäni mä oon mielettömän helppo ohjattava, mutta tätä pitäisi ehkä kysyä myös joltain ohjaajalta. Voi olla, että vastaus olisi ihan päinvastainen. Mä olen aika monipuolinen, olen tehnyt paljon erilaisia juttuja ja selvinnyt niistä, jos näin voi sanoa. Tää on arvostelulaji, mutta eri tavalla kuin esim. viisottelu. Joku urheilija voi sanoa, että kuula sujuu hyvin mutta keihäs ei. Kyllä mä mielestäni pyrin aina kuuntelemaan ohjaajaa ja olemaan monipuolinen. Näyttämötaistelu on joo eräänlainen erikoistaito, mutta niin vähän sellaisia juttuja tehdään, missä pääsisi itse käyttämään niitä taitoja näyttelijänä. Kun on mukana repertuaariteatterissa, aika vähän esim. seikkailujuttuja ja muita tulee vastaan. Niitä tehdään sitten kesäteattereissa enemmänkin, aina ei ole voimia ja resursseja lähteä enää kesällä niihin mukaan. Näyttämötaistelukoreografioita olen kyllä tehnyt esim. Kansalliseen useampia ja Kaupunginteatteriin, Kouvolaan Hamletiin ja Työvikseen Kahden herran palvelijaan, eli aika paljon jossain vaiheessa. Suomenlinnassa meni muinoin Veljeni Leijonamieli, siinä sain itsekin tapella mukana.”

Mikä olisi sellainen taito, jonka haluaisit osata? ”Ehkä se soittotaito olisi just sellainen. Osaisi suvereenisti soittaa. Ja kyllä mä hyviä laulajiakin ihailen, itse pystyn ns. kansanlaulutyyppisiin rallatteluihin. Oon itse asiassa aika kova musikaalifani ja niitä musikaalilaulajia katson ihan erityisellä kiinnostuksella. Musiikissa on voimaa, siinä on niin paljon kaikkea! Meidän homma on vähän toisenlaista, vaikka ei tässäkään mitään valittamista ole.”

Olet teatteriperheestä. Oliko sinulle jo lapsena selvää, että sinustakin tulee näyttelijä? ”Ei oikeastaan. Lapsena halusin, että musta tulee puuseppä. Olin ammattikoulussa puutekniikan peruslinjalla ja tavallaan sitten parin telomisenkin jälkeen tajusin, että se ei oo ihan mua varten sittenkään. Peruskoulun ja Teatterikoulun välissä mä tein aika paljon kaikenlaisia hanttihommia, olin esimerkiksi lähettinä. Olen mä harrastanut teatteria, ja on se teatteriasia koko ajan aika voimakkaasti ollut ”alla”, kun on nähnyt niin älyttömästi kaikenlaista pienestä pitäen. Siinä tietyssä välissä mulla oli voimakas teini-ikäisen kapinavaihe, et en halua tehdä niin kuin mun vanhempani ovat tehneet. Sen vaiheen jälkeen taisi mutsi sanoa mulle suoraan, että nyt on perseen noustava sohvalta ja jotain täytyy tapahtua. 18-vuotiaana menin sitten Teatterikoulun karsintoihin ja yksi syy siihen, että pääsin sisään oli varmaan se, että menin sinne aika naiivina ja lapsekkain, avoimin mielin. Rentona. Jos olisin pudonnut jatkosta, en tiedä olisinko enää ikinä päässyt sinne, koska kynnys olisi ollut niin korkea. Kouluaikana kävin sitten välissä intin (itse asiassa Parolannummella, Hämeenlinnan yössäkin tuli käytyä kerran heilumassa), eli koulu kesti viisi vuotta ja valmistuin 1997”, Kristo muistelee.

Muut mahdolliset opinnot? ”No puoli vuotta ”Vallilan Yliopistoa” eli Vallilan ammattikoulua ja lisäksi ne näyttämötaisteluopinnot Lontoossa.”

Kristo poseeraa Kansallisteatterin edessä / (c) Teatterikärpänen

 Mitä mahdollisesti tekisit, jos et olisi tällä alalla? ”Joskus huonona päivänä olen koittanut kaikenlaista miettiä, mutta mitään en ole vielä keksinyt. Kun on peruskoulupohjainen maisteri ja 42-vuotias mies, niin ei ihan hirveesti mahdollisuuksia ole. Plus että osa ihmisistä tunnistaa kyllä naaman, niin mahdollisen mussutuksen takia on vaikeeta kuvitella, että olisin vaikkapa ravintolassa tiskin takana hommissa tai ovella portsarina! Leikki sikseen, olen mä tätä vakavasti ajatellut, mutta mitään muuta en ole keksinyt. Nuorena mä haaveilin veneenrakentamisesta. Jos nyt oikein fantasioidaan, niin olisi mahtavaa tehdä itse huonekaluja, ei minään sarjatuotantona vaan yksittäiskappaleina. Yhä mä palvon niitä jakkaroita ja kukkapöytiä, joita meillä himassa pyörii sen mun lyhyen opintojaksoni jäljiltä. Ne on kestäviä, täyttä puuta ja ihan kelvollista käsityötä!”

Miksi olet näyttelijä (etkä puuseppä) ? ”Niinpä! Asiahan on niin, että pelkästä rahasta tätä ei tekisi hullukaan. Sitä on ihan mahdotonta ajatellakin, että niin olisi. Ihmiset pistää tässä itsensä niin likoon ja aina se ei onnistu. Yritystä kuitenkin aina on, ja sekin aiheuttaa oman tuskaisuutensa. Kai se on niin, että tähän jää koukkuun, siihen adrenaliiniin ja hyviin hetkiin, joita ei vaihtaisi kyllä mihinkään. Joku klassinen laulaja sanoi joskus näin, että ”Ääni toimii kerran vuodessa, ja jos silloin sattuu olemaan vielä konsertti samana päivänä, niin ai että se on hieno juttu!” Vähän samalla meiningillä mennään. Kyllä mä sitä välillä itsekin mietin, että mikä tässä on se juttu. On tää aika jännää, ja välillä vähän liiankin jännää. Lisäksi tarinat, illuusiot, yhteinen sopimus – ja kaikki se kun osuu kohdalleen.”

Miten ajatuksesi itse näyttelijän työstä ovat muuttuneet tässä vuosien varrella, vai ovatko muuttuneet? ”Nuorena mulla oli järjettömiä visioita ja nyt vuosien myötä oon yrittänyt yksinkertaistaa omaa tekemistäni niin paljon kuin mahdollista. Päästäkseen johonkin sellaiseen, joka luo vaikutelman hienosta ja monimutkaisesta ajattelusta, on kuitenkin lähdettävä ihan nollasta ja ”missä tuoli on, istuuko tää tyyppi jossakin”-tyylisesti. Nuorempana ajettelin, että mukana on enemmän filosofiaa ja teoriaa. Lähtökohtaisesti se on niin, että esitys ei pelkästään miettimällä synny, vaan se pitää myös tehdä. Asioiden konkretisoituminen ja käytännöllistyminen on tullut mukaan.”

Mikä on ollut tärkein oppi, jonka olet urallasi saanut ja mistä/keneltä se on tullut? ”Se on ehkäpä omiin ja porukan valintoihin luottaminen. Kukaan muu sitä juttua ei tee. Vaikea kysymys muuten! Tää on tullut jo vuosia sitten mukaan. Jokainen katsoja muodostaa oman mielipiteensä esityksestä ja välillä tuntuu siltä, että kaikki ovat nähneet ihan eri jutun. Kaiken tämän keskellä pitää silti luottaa omaan tekemiseensä ja uskoa omaan juttuunsa ristiriitaisenkin palautteen jälkeen. En tarkoita nyt sitä, että jääräpäisesti pidetään kiinni omista näkemyksistä, pitää osata myös ottaa tarvittaessa opikseen.”

Onko sinulla mahdollisesti omia esikuvia, joita erityisesti ihailet tai arvostat? ”Niitä on monia, mä olen hakenut paloja sieltä sun täältä ja siitä kaikesta on mulle muodostunut jotain, mikä nyt ei välttämättä tarkoita ”idolia” sillai henkilökohtaisesti. Muistan kyllä, että leffapuolelta mulle oli tärkeitä nää, jotka on 70-luvulla nousseet esiin. De Nirot ja muut. Lapsena olen nähnyt paljon erilaisia juttuja ja muistan, että esim. Hannu Lauri kolisi ihan täysillä.”

Jos saisit maailmasta valita ihan kenet tahansa, kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä? ”Philip Seymour Hoffman tuli miettimättä ekana mieleeni. Leffoissaan hän oli niin raaka ja läsnäoleva, voisi olla järisyttävä kokemus päästä (tai joutua) hänen kanssaan lavalle.”

Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton ja mikä olisi kappale? ”Heh, Céline Dionin kanssa! Hahhah! Vitsi kun en nyt muista niitä biisien nimiä, mutta kaikki ne, joissa on pitkiä ja korkeita ääniä. Tää olis kyllä niin suhteeton ajatus laulaa hänen kanssaan, Céline saisi valita biisin ja mä komppaisin mukana. Mutta oikeasti, olen onnellinen siitä, että sain aikoja sitten laulaa Vesku Loirin kanssa JP Siilin elokuvassa ”Ruuvimies” kappaleen Lännen lokari. Siitä paremmaksi mun urallani ei duetot enää varmaankaan tule.”

Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Helsingin Kaupunginteatterissa, Ryhmäteatterissa, Kansallisteatterissa, KOM-teatterissa ja Oulun Kaupunginteatterissa (tein yllättäen yhden paikkauksen, tein koreografiaa siellä ja yksi teloi itsensä, olin mukana enskarissa ja parissa muussakin näytöksessä).”

Mainitse muutama itsellesi tärkeä roolityö. ”Paavo Westerbergin jutut on olleet tärkeitä. ”Kotiin ennen pimeää” meni Willensaunassa ja se oli ensimmäinen Paavon kanssa tekemäni juttu ja hyvin merkittävä. Smedsin Tuntematon sotilas oli kokonaisuutena tosi kova juttu ja nyt tämä Vanja-eno.”

Miten sinä määrittelisit sanaparin ”teatterin taika”? ”Se on just se, mitä mainitsin tuossa aiemminkin jo. Illuusion syntyminen. Parikymppinen mies tulee ja sanoo olevansa isäni, ja katsojat nyökyttelee mukana että kyllä vaan. Luovutaan epäuskosta ja annetaan tilanteelle mahdollisuus. Kaikesta mahdottomuudesta huolimatta asiat ovatkin mahdollisia ja herättävät kiinnostuksen, että mitäs seuraavaksi, ja siinä on teatterin taika.”

Podetko ramppikuumetta/esiintymisjännitystä? ”Kyllä, en osaa tosin sanoa, että missä se raja kulkee. Tietynlainen jännitys on aina päällä.”

Onko sinulla omia rutiineja tai rituaaleja, joita toistat ennen esitystä tai esityspäivinä? ”Mulla on niin, että kaiken täytyy tapahtua samalla tavalla kuin on tapahtunut harjoituksissa ja ennakoissa. Useimmiten mä avaan ääntä ja venyttelen vähän kroppaa. Ei mulla mitään onnenkalsareita ole tai että niitä ei saisi pestä esityskauden aikana. Hahhah, koko ura samoilla kalsareilla!”

Kerro joku kommellus. ”Voi vitsi, ei mulle tuu oikein mitään mieleen. Harrastaja-ajoiltani muistan sellaisen tapauksen, että oltiin amatöörimäisesti ladattu semmoinen lelumainen starttipistooli liian aikaisin ja mun piti uhata sillä jotain. Siinä kohtauksessa piti siis vasta uhkailla sen aseen kanssa ja koska olin niin jännittynyt, mä painoinkin liipaisimesta ja ammuin parista metristä suoraan päin. Vastanäyttelijä taisi katsoa mua vaan suoraan ja sanoi ”Ohi!” Ja onhan näitä tarinoita. Yksikin näytelmä kertoo miehestä, jolla on kallisarvoinen kitara ja siitä kerrotaan koko näytelmän ajan ja loppuhuipennuksena se rikotaan, ja kerran oli käynyt niin, että jo toisessa kohtauksessa joku oli istunut vahingossa sen kitaran päälle. Siitä oli varmasti helppo jatkaa...”

Tulevia rooleja tai muita töitäsi? ”Vanja-enon enskarista on sen verran vähän aikaa, että just tällä hetkellä ei ole sellaista oloakaan, että haluaisin mennä heti uutta kohti. Suunnitelmia on, mutta ei mitään julkistettavaa.”

Kiinnostaisiko sinua tulevaisuudessa ohjata tai käsikirjoittaa jotain? ”Ohjaaminen olisi mua lähempänä, pöytälaatikkoon en ole kirjoitellut mitään. Näytteleminen on kuitenkin nyt aika kivassa vaiheessa, joten ei mulla ole suurta tarvetta ohjaamiseen tai kirjoittamiseen.”

Onko jotain muuta, mitä ehdottomasti haluaisit itsestäsi kertoa? ”Mä oon opetellut veitsienteroittamista! Tykkään teroitella veitsiä japanilaisella vesikivellä. Se on jostain syystä tosi terapeuttista ja todella kivaa. Siitähän mulle uusi ura urkenisi, perustettaisi kaikkien puusepän ammatista haaveilevien kollegojen kanssa verstas, ja mä siellä pitäisin kaikki työkalut terävinä!”

Osaatko imitoida ketään? ”En osaa. Paitsi kerran olin tekemässä yhtä spiikkiä, ja yllättäen tuli täydellinen Heikki Kahila-ääni. ”Terve terve, tässä on Heikki”. Vahingossa olen siis häntä imitoinut. Mulla on ilmeisesti piileviä kykyjä siis ainakin hänen imitoimiseensa. Oon yrittänyt imitoida Jukka Puotilaa Jukka Puotilalle usein ja ihan väsymykseen asti, tähän mennessä ei oo vielä natsannut.”

Mikä sarjakuvahahmo tai vastaava haluaisit olla ja miksi? ”Kapteeni Amerikka! Olis just niin törkeetä tähän maailman aikaan olla Kapteeni Amerikka.”

Jos saisit viettää päivän naisena, mitä tekisit? ”Miks mulle tulee ekana mieleen, että lähtisin kylpylään? Näin suppea käsityskö mulla on naisten touhuista? Ja mitäs tää mun kännykän timer nyt meinaa? Heh, se ilmoittaa nyt että olisiko aika jo jumpata.”

Jos ihminen vetäytyisi syksyisin talviunille ja heräisi keväällä, mitä ottaisit omaan talvipesääsi mukaan siltä varalta, että heräät kesken kaiken? ”Tympeetä vastata, mutta ottaisin iPadin. Ei kun mä ottaisin mun terotuskivet ja sata keittiöveistä ja ison pötkön salamia, jota voisi niillä terävillä veitsillä vuoleskella suuhun. Juotavaksi kylmää Koskenkorvaa.”

Jos rakentaisit puuhun majan, mitä sinne ottaisit mukaan? ”Tikkaat!”

Jos saisit aikakoneella palata menneisyyteen johonkin tiettyyn hetkeen tai ajanjaksoon, minne menisit? ”Ekaksi tuli mieleen Julius Caesarin salamurha. Hitlerin bunkkeri. Jeesuksen jutut, Kaanaan häät. Olisi hienoa nähdä ihmisten ilmeet.”

Mitä aiot tehdä seuraavaksi? ”Menen Kansallisteatterille pukuhuoneeseeni, nostan jalat ylös ja pötköttelen hetken aikaa, ehkä vähän torkahdankin. Illalla on sitten Vanja-enon esitys.”

Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

- Mistä sanasta pidät eniten? - Mehustin. Onks semmoista sanaa edes? (naurua)
- Mistä sanasta pidät vähiten? - Räkä
- Mikä sytyttää sinut? - Ystävällisyys
- Mikä sammuttaa intohimosi? - Julmuus
- Suosikkikirosanasi? - Vittu
- Mitä ääntä rakastat? - Omien lasteni jokeltelu
- Mitä ääntä inhoat? - Piikkaamista klo 6.30 aamulla
- Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Sokerileipurin ammattia
- Missä ammatissa et haluaisi olla? - Teloitusjoukoissa 
- Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Nonni!

1 kommentti:

  1. Kiitos Talle taas mielenkiintoisesta haastattelusta! Kristo Salminen on ollut jonkinlainen idoli meikäläiselle sen jälkeen, kun näin lukiossa Kansiksen Illuusion. Ai että se oli hieno! Kiva oli siis lukea herran mietteitä ja mielipiteitä.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).