Haastattelussa Ria Kataja

Ria Katajan tapasin elokuun lopussa Tampereella Musiikkiteatteri Palatsin takahuoneessa, Hetki lyö-musiikkinäytelmän jälkeen.

 Ria on syntynyt 1975 ja on horoskooppimerkiltään vaaka. Hän on kotoisin Tampereelta, mutta tällä hetkellä hän asuu Porvoossa.

 Mitä harrastat? ”Harrastan joogaa ja olla möllötän vaan. Yritän olla välillä tekemättä mitään, on ollut vähän hektistä tämä työnteko välillä.”

 Mitä sanoisit erityistaidoiksesi? ”Koskapa olen tällainen pelkuri, niin varmaankin sellainen epävarmuuden sietäminen työtilanteessa. Mitähän muuta sitä sanoisi, aina näitä kysytään... Kielissä mä oon kyl hirveän huono. Mä opettelen kyllä kaikkea! Laulan myös, vaikken olekaan mikään laulaja. Huudan sen mitä tarve vaatii”, Ria naurahtaa.

 Minkä taidon haluaisit osata? ”Mä haluaisin osata laulaa niin, että olisin itsekin siihen tyytyväinen ja sitten siihen tietysti joku soitin olisi hyvä lisätä. Haluaisin tehdä musiikkia ja ymmärtää sen päälle enemmän kuin mitä nyt ymmärrän. Olen harrastanut pianonsoittoa 6-vuotiaasta 16-vuotiaaksi, mulla on vähän sellainen viha-rakkaus – suhde siihen koko värkkiin. Se oli vähän semmoinen äitini idea ja lopetin sen siinä vaiheessa kun piti ruveta kunnolla treenaamaan. Siinä vaiheessa olikin jo teatteri mukana kuvioissa ja tein sen valinnan, että jätänpä tämän soittamisen niille, jotka oikeesti osaa ja on kiinnostuneita klassisesta musiikista. Se mikä mua siinä harmitti oli se, että mä en koskaan osannut säestää itseäni!”

 Mitä alan opintoja olet suorittanut ja milloin olet valmistunut? ”Valmistuin vuonna 2000 teatteritaiteen maisteriksi Teakista, toisella yrittämällä pääsin sisälle.”

 ”Mä en käynyt lukiota, mutta mulla on ammatillinen tutkinto. Menin peruskoulun jälkeen ensin vuodeksi töihin ja sitten hain Espoon sosiaali-ja terveydenhuoltoalan oppilaitokseen ja valmistuin sieltä mielenterveyshoitajaksi.”

 Milloin sitten kiinnostuit teatterista? ”Mun äiti on aina ollut sellainen runotyttö ja hän on harrastanut teatteria ja perustikin teatterin tuonne Espooseen, jonne muutimme Tampereelta. Äitini johti Espoossa sellaista harrastajateatteria ja imi mut sinne mukaansa kun olin 9-vuotias, eli siitä alkaen olen harrastanut teatteria. Tavallaan sillä samalla tiellä ollaan! Koulunäytelmissä olin mukana tietysti ne pakolliset, en oo kuitenkaan ihan hirveesti ollut koska mä en ole ikinä ollut sellainen, että ”mä otan tämän roolin tästä nyt eli katsokaa ja ihailkaa.” Mä olen inhonnut esiintymistä, mutta mä olen tykännyt siitä näyttelemisestä. Se on enemmänkin sellaista yhteisöllistä tekemistä ja Tampereellakin varmaan ekan kerran ekaluokkalaisena olen esittänyt Marian roolin siinä joulunäytelmässä, on kyllä paljon hauskoja muistoja. Musiikkiluokalla olin sitten kolmannesta luokasta eteen päin, sitten tehtiin kaikenlaisia kuorokonsertteja ja musikaaleja omalla porukalla. Harrastaminen siinä teatteriyhteisössä on kuitenkin enemmän tuntunut omalta kuin silloin siinä kouluporukassa olla joku lammas...heh. Myöhemmin sitten tietysti kirjoitettiin itsekin juttuja ja yhdessä ideoitiin kaikenlaista”, Ria muistelee.

 Miksi olet näyttelijä? ”Olen tehnyt valintoja ihan intuitiolla ja se epävarmuuden sietäminen, mistä aiemmin puhuin, on varmasti yksi osasyy siihen miksi olen näyttelijä. Mä oon aina ollut kauheen ujo ja estynyt, pelännyt konflikteja ja sosiaalisia tilanteita, ja usein sitä edelleenkin törmää sellaiseen ennakkoluuloon, että ujo ihminen ei voi olla näyttelijä. Se on ihan paskapuhetta! Sehän on nimenomaan se, että vaikka on arka tai pelkää, niin kuitenkin on se toive päästä jakamaan asioita ihmisten kesken. Se on varmaan se syy siihen, miksi oon alunperin hakeutunut tälle alalle. Edelleenkin koen niin, että näytteleminen on kommunikaatiota ja tarinoiden kertomista ja asioiden jakamista.”
 ”On hienoa olla myös katsomossa vastaanottamassa sitä hetken taidetta, joka syntyy tyhjästä ja katoaa tyhjään. Täydellisyys sen sijaan on ihan myytti, sillä on vaikeaa lähestyä ihmistä joka on täydellinen. Ihminen on kiinnostava silloin kun siinä on joku särö tai joku kiputila, enkä tarkoita nyt ollenkaan sitä, että mentäisi tuonne lavalle itkemään omia asioitaan. Näytteleminen ei ole mitään terapiaa!”

kuva Teatterikärpänen

 Jos et olisi tällä alalla, millä alalla mahdollisesti olisit? ”Mähän oon sillai ajatellut aikoinaan, että jos mä en ikinä pääse teatterikouluun niin se ei haittaa mitään, sillä mä pystyn aina näyttelemään. Mä näyttelisin kyllä harrastajateatterissa täyttä päätä! Ohjaisin juttuja ja tekisin nuorten ja omanikäisteni kanssa teatteria. Sillä mä itteeni aina lohdutin kun aattelin, että jospa se onkin mahdoton tehtävä päästä sinne Teakiin. Lähdin silti pyrkimään. Mä valmistuin tosiaan mielenterveyshoitajaksi ja se työ kiinnosti mua kyllä, mutta samalla pelotti myös hemmetisti, koska siinä on niin iso vastuu. Mua kiinnostaa ihminen ja ihmisen psykologia ja nää rajapinnat ja se, että minkälainen se mieli on kun se lähtee niin herkästi häilymään ja heilumaan. Tajusin silloin kuitenkin, että koska se on kolmivuorotyötä, mä en pysty tekemään sitä koska mä haluan näytellä! Todennäköisesti mä olisin varmaan jossain päiväkodissa töissä, jotta mä pääsisin illaksi treeneihin...Harrastaisin kyllä teatteria. Ja sen haluan sanoa kyllä kaikille jotka pyrkii eikä pääse : On hienoja teattereita ja harrastajateatteriverkko on aikamoinen, että sinne vaan!”

 Onko sinulla omia esikuvia? ”Ei, mulla ei kyllä oo. Se on kummallista, sitä kysytään usein mutta mulla ei oo. Myöhemmin oon kyllä ruvennut diggaileen sitä ja tätä, mutta ei oo sellaista että ”näin tuon näyttämöllä ja sitten lähdin itsekin”. Mun esikuvat liittyy enemmänkin mun henkilökohtaiseen elämääni ja siihen, miten kannattaa tätä elämää elää. Mun omat siskot ja veljet ja äiti ja isä, kaikessa hyvässä ja pahassa, on enemmänkin sitä jotenkin. Mä en muista sellaista kokemusta lapsuudesta, että nyt teatteriin koska tuo henkilö on niin kova, vaan mulle se on ollut enemmänkin sellaista sisäistä kamppailua.”

 Kuka olisi unelmiesi vastanäyttelijä, jos saisit valita ihan kenet tahansa? ”Voi hitsi mä oon saanut näytellä niin hienoja ihmisten kanssa! Kaikkien niiden kanssa oon varmaankin saanut näytellä, ketä oon joskus ihaillut ja oppinut siitä ihan hirveesti ja oon ollut kyllä kauhean kiitollinen siitä. Isabella Huppertin työskentelyä voisin katsoa vähän lähemmin, koska hän on mun mielestä aika hemmetin hieno ja oon joitakin hänen haastattelujaan nähnyt ja seurannut hänen uraansa. Siinä on aikamoinen mimmi! En kuitenkaan välttämättä näyttelisi hänen kanssaan, vaan seuraisin kärpäsenä katossa. Miten mulla miehistä tulee ekana mieleen Woody Allen? Hänellä on jotenkin niin kevyt ja leikkisä ote tähän. Musta Allen on tehnyt hienoja elokuvia ja paljon. Se voisi olla mielenkiintoista seurata, että miten sitä tulee sitä puhetta ja se on niin kevyttä, ja silti se onnistuu kertomaan aika isoja asioita niissä elokuvissaan ja niissä on aika mielenkiintoisia ihmiskuvia. Hassu vastaus, itsekin oon nyt vähän yllättynyt tästä!” Ria nauraa.

 ”On ollut hienoa työskennellä esim. Martti Suosalon kanssa. Mä arvostan häntä hirveän paljon ja oon ollut nuori teatterikoululainen päästessäni seuraamaan hänen työskentelyään ja olemaan siinä hänen ilmapiirissään, ja jotenkin hän on ollut mulle kauhean tärkeä ihminen näyttelijänä. Outi Mäenpään kanssa on ollut aivan loistavaa yhteistyötä, se on ollut erittäin vastavuoroista jakamista ja hyvin intesiivistä . Niin kuin rakkauden määritelmä vois olla  ”tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on” , niin siinä se oli ja se on kauhean liikuttavaa. Mä rakastan imeä itteeni ihmisten tapaa tehdä ja olla lavalla”, Ria hehkuttaa.

 Missä eri teattereissa olet näytellyt? ”Valmistuttuani olin kaksi vuotta KOM-teatterissa ja se aika on ollut tosi tärkeä mulle, silloin se alkoi se oppiminen vasta kun mentiin sorvin ääreen ja siellä tutustuin näihin hienoihin näyttelijöihin ja ihmisiin. Ne on olleet mun tärkeimmät kaksi vuotta tässä näin. Sit mä oon vieraillut Helsingin Kaupunginteatterissa ja UIT:ssa, Q-teatterissa, Espoon Kaupunginteatterissa ja sit mä oon tehnyt ravintolateatteria, joka myös on mielenkiintoinen laji. Mun täytyy sanoa, että se Juha Jokelan ”Esitystalous” on ollut mulle sellainen hirveen merkittävä siinäkin mielessä, että mä silloin löysin sellaisen ajatuksen, että tää näyttelijäntyö parhaimmillaan on energiansiirtoa. Kun on käsillä sellainen teksti, joka on täynnä energiaa ja ideologioita ja jotakin todella suurta, et nyt ollaan tässä niinku äärellä. Mä jotenkin tajusin sen, että mikä se mun fyysinen tehtävä on! Se on se, että mä siirrän sen energian siitä tekstistä itseeni ja siitä eteen päin. Tää kuulostaa niin pateettiselta ja pöhköltä, mutta se on hirveen konkreettista. Se on ollut sellainen viimeisin teatterityö, josta mä olen kauhean iloinen ja mä oon onnellinen siitä, että Juha on kirjoittamassa samalle ensemblelle nyt Esitystalous II-näytelmää. Sitä ei oo vielä siis kirjoitettu eli mä en tiedä mitä sieltä tulee, mutta on kivaa palata Espooseen ja jatkaa sitä yhteistyötä.”

 Onko sinulla jotain roolihaavetta? ”Ei mulla oo ja mä aina vähän hämmennyn kun sitä kysytään, koska mulla ei oo mitään. Se kertoo mun mielestä jotenkin siitä, että mä oon tehnyt kaikki työt mitä mulle on tarjottu ja se taas kertoo vähän ehkä mun vauhtisokeudesta ja siitä, että mä oon tehnyt tosi paljon. Se kertoo freelancerin arjesta myös, eli mulla on aika näennäinen lupa valita yhtään mitään. Jossain vaiheessa olisi kiinnostavaa tehdä joku oma juttu, mutta näillä aamuilla mä en sitä vielä pysty tekemään. ”Medeia” on aina ollut sellainen, mihin mä palaan aina silloin tällöin jostain syystä. Se on raaka ja raju tarina naisen epätoivosta ja kostosta. Niskavuori-saaga kiinnostaa mua myös.”

 Kenen kanssa haluaisit laulaa dueton? ”Nick Caven kanssa ja kappale olisi ”Where the wild roses grow”.”

 Mikä on parasta työssäsi? ”Asioiden jakaminen parhaimmillaan ja se yhteisöllisyys. Se, että ollaan yhtä bändiä ja tehdään yhdessä juttuja.”

 Entä miinuspuolia? ”Itse työssä vai? No se menee ehkä just sinne pätkätyö-osastolle. Välillä joutuu tekeen sellaisia töitä, jotka ei ole välttämättä niin kauhean kiinnostavia, tai ovat kiinnostavia mutta niihin ei ole aikaa, jos puhutaan esim. tv-tuotannoista. Mutta nythän me puhutaan teatterista ja tää on prosessina erilainen, eli tää ei oo läheskään niin stressaavaa. Mutta kun mun elämä on sellaista, että mä saatan tehdä montaa työtä päällekkäin...Ideaali olisi se, että tekis vaan yhden työn kerrallaan, se ei aina vaan valitettavasti ole mahdollista.”

 Millaisessa roolissa koet olevasi kaikkein omimmillasi? ”Ei ole sellaista, mä oon saanut tehdä kaikenlaista ja mä oon tykännyt siitä sekametelistä. Se on hieno kirjo kyllä, että oon saanut tehdä laidasta laitaan. Se on mukavaa, ettei oo kukaan muukaan ruvennut meikäläistä määrittelemään. Näyttelemiseen kuuluu kaikenlaista ja kaikkeen pitää suhtautua sillai pieteetillä, en haluaisi tehdä yhtä ja samaa tiettyä juttua.”

 Mitkä asiat inspiroivat sinua? ”Yksityiskohdat inspiroi! Mun työni on etsiä niitä yksityiskohtia, koska niistä se kokonaisuus sitten lopulta valmistuu. Ihmiset inspiroi mua ihan hirveesti sekä työssä että elämässä, toisista ihmisistä saan kyllä hirveesti virtaa ja voimaa!”

 Kärsitkö esiintymisjännityksestä? ”Toisinaan. Kyllä siis joo poden, omasta mielestäni joskus pahastikin, mutta sitten taas toisaalta mä myös ymmärrän sen, että nyt kun mä olen pikkuhiljaa ruvennut avaamaan suutani ja ihmisten kanssa juttelemaan, varsinkin oman alan ihmisten kanssa, niin se on aika yleinen piirre ja jotenkin kaikki tietää sen, että kun tulee se esittelykierros siellä matineassa tai jossakin, niin jokaisella rupeaa pumppu hakkaamaan. Se jotenkin kuuluu tähän ja näyttelijä tarvii sitä adrenaliinia ennen kuin se menee lavalle. Joskus se häiritsee, mä olen joskus ollut todella huono ensi-illoissa sen takia omasta mielestäni, et mä oon jännittänyt niin paljon että oksennus tulee ja päätä särkee. Mä en oo ensi-iltajuhlissakaan pystynyt sanomaan yhtään mitään! Se kyllä helpottaa aina välillä ja joskus tulee ihan kummallisia, eli jos joku tietty tuttu tulee katsomaan, niin vaikka olisi aivan tuttu esitys niin se menee tavallaan sellaiseen tärinään ja hitosti menee energiaa siihen että koittaa rentoutua. Että kyllä mä poden esiintymisjännitystä, mutta en aina! Kaikista kivointahan on silloin kun on sellainen rento meininki”.

 Onko sinulla jotain omia rituaaleja ennen esitystä? ”Kyllä, olen opiskellut jonkun verran reiki-hoitoa ja olen itse käynyt myös energiahoidoissa monta vuotta. Mulla on tietyt sellaiset niksit mitä teen ihan patologisesti ennen joka esitystä, koitan saada sen oman energiatasoni sitä roolia vastaavaksi ja toivon itselleni ja muille ja katsomolle hyvää iltaa. Se on vähän niin kuin rukous!”

 Kerro joku kommellus tai sattuma! ”Ainahan sitä unohdellaan ja ainahan sitä putoillaan, muttei se oo välttämättä mitään legendaarista. Muutama sairaskohtaus on jäänyt mieleen. Parikin kertaa on käynyt sillai, että oon ollut itse lavalla tai katsomossa. Kun se esittämiskokemus tai katsomiskokemus on kuitenkin sitä, että tässä on nyt tää illuusio, niin sitten kun siihen todellisuus lyö väliin niin onhan se kyllä aika radikaalia!”

 Kerro joku hyvä muisto! ”Yks mikä tuli ekana mieleen...Mä en itse ollut vielä teatterikoulussa vaan harrastajateatterissa ja olin kaverini kanssa seuraamassa harjoituksia ja ensi-illassa. Äitini näytteli siinä ja ne teki sitä ”Runar ja Kyllikki”-näytelmää, Jussi Kylätaskun teksti jonka ohjasi Kari Kinnaslampi. No se enskari meni ihan hyvin ja loppui, ja porukat tuli kumartamaan ja taputtivat ohjaajan lavalle, jolloin ohjaaja teki sellaisen eleen, että se lähetti näyttelijöilleen lentosuukon ja silloin mä repesin katsomossa itkuun. Että jumankauta se oli tyytyväinen noihin ja tää oli hieno työvoitto ja saavutus! Mä koin silloin jotain hienoa ja siitä itkusta ei meinannut tulla loppua lainkaan”, hehkuttaa Ria.

 Kerro vähän tulevista töistäsi! ”Seuraava ensi-ilta tulee tuonne Porvoon Jokiteatteriin. Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen on perustaneet uuden ryhmän Porvooseen, siellä ei oo ammattiteatteria aiemmin ollut. Näytelmä on ”Gabriel,tule takaisin” ja ensi-ilta on lokakuussa 2012.  Sitten vuoden 2013 mä olenkin Espoon Kaupunginteatterissa, helmikuussa tulee Kati Kaartisen ”Toisen ääni”-niminen esitys, joka on aika kiva juttu. Siinä pohditaan hyvyyttä, odotan sitä tosi paljon. Mun mielestä se on suloinen ja hieno, hyvä juttu. Ja syyskuussa tulee se Esitystalous II, eli semmoisia teatterikuulumisia tulevaisuuteen. Taivaan tulia kuvataan myös viimeiset 6 jaksoa maaliskuusta 2013 eteenpäin.”

 Haluaisitko tulevaisuudessa käsikirjoittaa tai ohjata itse jotain? ”Olisi kivaa pitää sellainen sapattivuosi, saisi vähän omaan päätänsä sillai kasaan, että rupeis löytymään niitä teemoja ja asioita. Ne teemat on olemassa, mä haluaisin hirveesti kirjoittaa ja mulla on muutamia aiheita joista haluaisin oikeesti tehdä jotain juttua, mutta kun sitä aikaa ei oo nyt ollut, niin ehkä joskus myöhemmin. Mitään en osaa sanoa että mitä se olisi, mulla on kyllä muutama sellainen porukka, jonka kanssa ollaan ideoitu juttuja. Aika näyttää mitä se sitten tuo tullessaan. En mä tiedä siitä ohjauksesta niinkään, mutta tuo käsikirjoituspuoli ja sisällön tuottaminen näihin juttuihin...”

 Osaatko imitoida ketään? ”Tosi huonosti. Mähän olen sellainen papukaija, murteet ja sellaiset menee. Pystyn nappaamaan mielentilat ynnä muut todella nopeesti, mutta en kyllä lähtis keikoille imitoimaan ketään!”

 Mikä supersankari haluaisit olla ja miksi? ”Xena soturiprinsessa! Siinä on tavallaan ne molemmat – herkkyys ja se voima, ja sit siinä on kuitenkin ns. munaa.”

 Jos saisit viettää päivän miehenä, mitä tekisit? ”Mä yrittäisin ajatella kauheesti, koska mä haluaisin oppia siitä miehisestä ajattelusta se, että pitää yksinkertaiset asiat yksinkertaisina. Sit mä menisin vessaan ja kusisin seisaaltaan! Se olisi ihanaa ja sit myöhemmin tekisin sen helikopterin, et joku tollainen peniskateus mulla kai sitten on. Voisi kusta ristiin jonkun kanssa!” Ria nauraa.

 Jos ihminen vetäytyisi talviunille, mitä ottaisit talvipesääsi mukaan siltä varalta että heräät kesken kaiken? ”Mä ottaisin tarot-kortit ja päiväkirjan ja hyvän limen-tai katajantuoksuisen eteerisen öljyn, polttelisin kynttilöitä. Villasukat otan. Cashew-pähkinöitä, goji-marjoja ja bambukahvia!”

 Bernard Pivot´n kymmenen kysymystä :

 Mistä sanasta pidät eniten? - Äiti
 Mistä sanasta pidät vähiten? – Äpärä
 Mikä sytyttää sinut? - Hymy
 Mikä sammuttaa intohimosi? - Luottamuspula
 Suosikkikirosanasi? - Vittu
 Mitä ääntä rakastat? - Lypsykoneen ääni
 Mitä ääntä inhoat? - Hyttysen ininä
 Mitä muuta kuin omaa ammattiasi haluaisit kokeilla? - Muusikko
 Missä ammatissa et haluaisi olla? - Kirjuri
 Jos Taivas on olemassa, mitä toivot Jumalan sanovan sinulle kun saavut Taivaan porteille? - Hyvin tehty!