sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Les Misérables / Tampereen Teatteri

Les Misérables / Tampereen Teatterin päänäyttämö

Kaksoisensi-ilta 13. ja 14.9. 2013, kesto noin 3 tuntia (väliaikoineen)

Ohjaus Georg Malvius

Suomennos Jukka Virtanen ja Kristiina Drews

Rooleissa : Tero Harjunniemi, Sören Lillkung, Tomi Metsäketo, Ele Millistfer, Sarah Nedergård, Saara Lehtonen/Pia Piltz, Ville Majamaa/Risto Korhonen, Ritva Jalonen, Niilo Karppinen/Sampo Lintula/Arvid Lundén, Milka Häkkilä/Senni Kurittu/Janette Siniranta, Helmi Hollström/Sanna Isotalo, Arttu Ratinen, Eeva Hakulinen, Topi Lehtomäki, Filip Ohls, Jonas Saari, Kristian Snellman, Katja Sirkiä, Emmi Kangas, Samuel Harjanne, Lauri Liiv, Samuel Östlund, Aki Haikonen, Kim Willman, Anssi Valikainen ja Mikko Siltala

Ensemble : Erica Askolin, Aki Haikonen, Eeva Hakulinen, Samuel Harjanne, Lauri Liiv, Emmi Kangas, Topi Lehtomäki, Saara Lehtonen, Pia Piltz, Heikki Mäkäräinen, Filip Ohls, Sonja Pajunoja, Arttu Ratinen, Melanie My Rosas, Jonas Saari, Mikko Siltala, Kristian Snellman, Katja Sirkiä, Kim Willman, Anssi Valikainen ja Samuel Östlund

Avustajat : Roope Heikkilä, Samuli Heikura, Tatu Helminen, Samuli Järvinen, Kim Kihlström, Pekka Kääntä, Antti Laukkanen, Jaakko Lampinen, Riku Lempinen, Henri Mäenpää, Arvo Saarinen, Jaakko Sudenniemi, Janne Suoniemi, Miika Suonperä, Antti Tuominen ja Sasu Ylänen

Taustaa : Victor Hugon romaaniin perustuva Les Misérables on yksi maailman katsotuimmista ja rakastetuimmista musikaaleista, ja sitä on vuosien varrella esitetty kymmenissä eri maissa. Tarina sijoittuu 1800-luvun Ranskaan ja siinä on useampikin pääteema. Ensinnäkin entisen vangin, Jean Valjeanin, ja häntä jahtaavan poliisi Javertin kissa ja hiiri-leikki; Cosetten ja Mariuksen rakkaustarina ja lisäksi ylioppilaiden nousu barrikadeille. Suomessa musikaali on viimeksi nähty muutama vuosi sitten Åbo Svenska Teaterissa (Georg Malvius ohjasi myös sen) ja sitä ennen 90-luvun lopussa Helsingin Kaupunginteatterissa.

Enjolras (Samuel Harjanne) / kuva Harri Hinkka, TT

Plussaa : Olin katsomassa pariinkin otteeseen Helsingin vetoa, ja se teki minuun kyllä silloin suuren vaikutuksen sekä musiikillisesti että visuaalisesti. Ja kyllä vaan, sellaista lauluvoimaa on lavalla nytkin, että yksittäisissä sooloissa ja joukkokohtauksissa tuntui kuin olisi klapilla lyöty päähän. Jestas sentään! En ole mikään musikaalien suuri asiantuntija, joten perustan nämä plussani nyt muutamiin yksittäisiin, itseeni vaikuttaneisiin ajatelmiin. Tero Harjunniemen Jean Valjean, huh mikä mies! Mikä ääni ja mikä läsnäolo joka tilanteessa! Taisin nähdä Sören Lillkungin Helsingissä Javertin roolissa aikoinaan ja nyt ensi-illoissa Javertin roolin kiskaisi upeasti understudy Jonas Saari. Huikea nuori mies, ja lempparikohtauksiani olivatkin Javertin ja Jean Valjeanin kilpalaulannat. Javert on tosiaan ottanut elämäntehtäväkseen Jean Valjeanin nappaamisen, ja nyt vasta minulle aukesi se, miksi hän päätyy omaan ratkaisuunsa. Hienosti toteutettu oli se! Saara Lehtonen ja mielettömän upea Éponine, mikä lumoava ääni hänellä onkaan ja se, miten palvoen hän Mariusta aina katseli, vaikka toinen ei ymmärtänyt suoria vihjeitä lainkaan. Jotenkin jäi oikein harmittamaan se Mariuksen rakastuminen Cosetteen, Jean Valjeanin silmäterään. Ville Majamaa ja Ritva Jalonen toivat vauhtia ja koomisuutta Thénardiereinä, olipahan railakasta ja rempseää iloittelua. Aika häijynnäköistä porukkaa kieltämättä, vaikken kaikkia silmienmuljautteluita parvekkeelle nähnytkään. Helsingin vedosta mieleeni jäi kappale "Tyhjät tuolit, tyhjät pöydät", ja tälläkin kertaa laulu toimi todella upeasti. Kas, Mariuksen roolin veti silloin nouseva uusi kyky Tomi Metsäketo. Mitähän seerumia mies mahtaa käyttää, sillä tuntui ettei herra ole muuttunut lainkaan? Kampaus tosin oli erilainen... Ihana reipas Gavroche, jonka roolissa perjantain ensi-illassa hurmasi Niilo Karppinen. Minulle tällä kertaa taisi kuitenkin kolahtaa kapinallisten porukka eniten! Samuel Harjanne oli aivan uskomattoman hyvä Enjolras, häneen henkilöityi nousu barrikadeille ja liehuva lippu. Iso joukko kun laulaa korkealta ja kovaa "Nousee laulu ihmisten", käsi nyrkissä ylhäällä ja ruoto suorana, tulee väistämättä itsellekin sellainen fiilis, että nyt barrikadeille jotain suurta julistamaan, kun tämä kerran on näin mahtavaa ja mahtipontista. Joukossa on voimaa, totta totisesti! Suuri ylpeys rinnassani seurasin myös pienemmissä rooleissa olevia Anssi Valikaista ja Heikki Mäkäräistä, "Teatterikärpäsen tallin väkeä" kun ovat molemmat ja oli suuri ilo nähdä nämä nuoret herrat maailman tunnetuimman musikaalin porukassa mukana. Jeeeee! Ensi-ilta yleisö oli haltioissaan ja bravoota seisten huudettiin, muutenkin Tampereella oli suuren maailman meininkiä, kun teatterin edustalla oli punaista mattoa ja ulkotulia. Miehenikin, joka ei juuri tämäntyyppisistä musikaaleista ole aiemmin perustanut (eikä niitä ole kyllä aiemmin juuri nähnytkään...) totesi esityksen päätyttyä "Olipa huikeeta!"

Jean Valjean ja Cosette  (Tero Harjunniemi ja Sarah Nedergård)

Gavroche (Niilo Karppinen)

Marius ja Éponine (Tomi Metsäketo ja Saara Lehtonen) / kuvat Harri Hinkka, TT

Miinusta : Pakko laittaa tämä alku kysymysmerkin kera, sillä päässäni on nyt jonkinsortin ristiriita tämän asian kanssa. Jotenkin nimittäin tuntui, että lava kävi tälle porukalle liian ahtaaksi? Olisi ehkä vaatinut avaruutta lisää, jottei olisi tullut sitä tunnetta, että kaikki on ympätty liian tiiviisti? Itse olen toitottanut aina sitä, että pieni on kaunista ja vähempi on enempi, mutta nyt lavasteissa ei juurikaan tapahtunut muutoksia ja se jotenkin hämäsi ja häiritsikin. Mietin myös sitä, miten permannolle mahtoi näkyä ylhäällä huutelevat henkilöt. Miksi taulunkehykset lavasteena? Miksi Jean Valjean rahtaa haavoittunutta Mariusta selässään pitkin poikin lavaa, menee yhdestä viemänrinaukosta sisään ja tulee samasta lävestä takaisin? Kävi mielessä, että "mihis minä tämän Mariuksen nyt laittaisin, eeeei tänne eikä tänne". Kohtauksesta muodostui jopa hitusen huvittava, vaikka sen pitäisi olla yksi mieleenpainuvimmista. Jäi kyllä mieleen, mutta väärällä tavalla. Barrikadeille noustessa ihmettelin myös hitaasti kaatuvaa puuta, sitä piti seurata silmä kovana että mites tässä nyt käypi. Väliajalla kuulin uuden termin "pönötysmusikaali", eli useimmitenhan tässä seistään selkä suorana paikoillaan ja lauletaan. Itselleni tärkeäksi on muodostunut myös liike, mutta toisaalta hassultahan se olisi toki näyttänyt, jos vaikkapa Javert ja Jean Valjean olisivat laulun lomassa alkaneet kunnolla pystypainiksi. Selkeästi muuten lauloivat ja sanoista sai hyvin selvän, mutta menin jostain syystä muutaman kerran vilkaisemaan ylhäällä kulkevaa tekstitystä ja hämäsi se, että siellä ei sanat menneetkään ihan yks´yhteen?

Muuta : Näin komeaa laulua en ole aiemmin samassa porukassa kuullut, että jotkut osaakin!! Aion mennä uudestaankin katsomaan ja tällä kertaa permannolta, katsoa miltä sieltä suunnasta kaikki näyttää ja perun siten ehkä puheitani hiukan. Risto Korhonen olisi myös mainiota nähdä Thénardierinä... Siihen asti mennään tällä...

Laulupuolella Les Misille täydet viisi *****, joku asia jäi kokonaisuudessa kaivelemaan ja suurta tunnekuohua ei tullut, joten kokonaisuudelle neljä tähteä ****.

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Olen pienenä nähnyt Les Misérablesin Hartwallilla jossa Carola Häggkvist esitti Cosettea. Olikin pakko keväällä nähdä myös elovaversio, ja nyt pohdin että olisiko aika uudelleen nähdä tämä teatterissakin :D

    VastaaPoista
  2. Minä olen nähnyt Les Misin 1999 Kaupunginteatterissa ja viime vuonna Åbossa, nyt tosiaan tällä viikolla Tampereella. Hieno musikaali. Lavastus oli sama kuin Turussa, toisaalta oli ohjaajakin. Pienihän se lava on tavallaan, ja ainakaan permannon taakse eivät ylhäällä laulavat näkyneet, mutta kokonaisuus oli joka tapauksessa mielestäni hyvä.

    Metsäketo oli kyllä laulullisesti oivallinen Marius, mutta jäin pohtimaan että eikö siihen olisi kuitenkin voitu roolittaa jotakuta nuorempaa kykyä? Tai jotenkin en usko, että Metsäketo olisi ainut Suomessa joka roolin osaisi laulaa. Pikkurooleissaan Metsäketo oli kyllä loistava.

    Meillä oli Risto Korhonen irvistelemässä, mainio, vaikka Thenardiereistä en pidäkään (no, ei taida olla tarkoituskaan).

    Saara Lehtonen oli ehdottomasti suosikkejani ja koko ensemble oli loistava (esim. Mäkäräisen transvestiitti oli mahtava näin yhden mainitakseni). Vähän harmitti, että emme nähneet Harjannetta Enjolrasina, mutta Manninen oli kyllä aivan loistava joten harmitus haihtui pian.

    VastaaPoista

Heräsikö ajatuksia? Iloiten otan vastaan kaikki kommentit (ne tosin julkaistaan vasta hyväksynnän jälkeen, roskapostin vuoksi).